Marko Toivakka
Looginen ratkaisija
Pääosaamisalueet
Yhteystiedot
0400 735 259
marko.toivakka@luotetut.fi
Biografia
Työurani on ollut monipuolinen matka, joka ulottuu sadonkorjuusta ja raskaskonehuolloista tapahtumatuotantoon ja kattaa lähes 30 erilaista työtehtävää ja ammattia. Peruskoulun jälkeen luin sähköasentajaksi, mutta olen sittemmin laajentanut osaamistani opiskelemalla muun muassa ICT-alaa, tapahtumatuotantoa, liiketaloutta, valokuvausta ja tuotekehitystä. Itsenäisesti olen hankkinut osaamista mm. esiintymisvalmennuksien tueksi, kuvataiteeseen ja vaikkapa moottoripyörien kunnostamiseen.
Myyntityöhön kävin ”myynnin korkeakoulun”, kun parikymppisenä aloitin imurikauppiaana. Myyntisalkussani on ollut sen jälkeen mm. ikkunoita, sairaalatuotteita ja messuosastoja. Olen toiminut niin työvaatemyymälän myymäläpäällikkönä kuin puhelinmyyjänäkin.
Ensimmäinen kosketukseni yrittäjyyteen oli jo 1990-luvun puolivälissä, kun toiminimiyrittäjänä tein erityisesti mainontaan liittyviä töitä. ICT muuttui harrastuksesta työksi 2000-luvun alussa. Sillä sektorilla kokemusta on kertynyt verkkoasennuksista tietohallintoon ja sovelluskehitykseen. Vuonna 2003 aloitin ATK-harjoittelijana neuvontajärjestössä, jossa vierähti lopulta 17 vuotta – niistä viimeiset 10 vuotta toimitusjohtajana konsernin tapahtumayhtiössä.
Yrittäjäksi palasin jälleen vuonna 2020 perustamalla Tehosta Oy:n (pien- ja mikroyritysten mainostoimisto) ja lähtemällä osakkaaksi 2LM Corporateen (tapahtumatuotanto, yritysten kehittäminen ja avainhenkilöpalvelut). Yrityskentän tuntemustani ovat syventäneet hallitustehtävät Jyväskylän Yrittäjissä (2021–2022) ja Keski-Suomen Yrittäjissä (2022–2023). Nykyisessä roolissani Yrityskummina pysyn tiiviisti mukana yritysten arjessa ja haasteissa, auttaen niiden kehittämisessä yrittäjän mentoroinnin kautta.
Kyvyt
Monipuolinen osaaminen ja kokonaisuuksien hallinta
Olen generalisti ja sen myötä vahvuuteni on laaja-alainen kokemus ja kyky sopeutua nopeasti erilaisiin tilanteisiin. Kuten edellä kuvattu, olen urani aikana kerryttänyt osaamista useilta eri aloilta ja työtehtävistä, mikä on opettanut ymmärtämään miten asiat toimivat, hahmottamaan kokonaisuuksia ja löytämään ratkaisuja monimutkaisiin haasteisiin.
Monialainen taustani antaa mahdollisuuden tarkastella asioita useista näkökulmista, yhdistää eri alojen tietoa ja toimia sillanrakentajana erilaisten tiimien välillä. Oli kyse strategisesta suunnittelusta, ongelmanratkaisusta tai uusien ideoiden kehittämisestä, pystyn tuomaan tilanteisiin laajaa perspektiiviä ja käytännönläheistä ajattelua.
Koen jatkuvan oppimisen ja uteliaisuuden keskeisiksi voimavaroiksi, jotka auttavat pysymään mukana muutoksissa ja tarttumaan rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin. Tämä yhdistettynä vahvoihin yhteistyötaitoihin tekee minusta tehokkaan ja joustavan kumppanin erilaisissa projekteissa ja tehtävissä.
Analyyttinen ajattelu ja tiedon yhdistäminen
Analyyttinen ajattelu tarkoittaa kykyä tarkastella asioita syvällisesti ja järjestelmällisesti. Se auttaa pilkkomaan monimutkaiset ongelmat pienempiin osiin, näkemään asioiden syy-seuraussuhteet ja arvioimaan vaihtoehtoja objektiivisesti.
Konsultoinnissa tämä näkyy esimerkiksi siinä, että pystyn nopeasti jäsentämään suuria tietomääriä, tunnistamaan olennaiset asiat ja muodostamaan niistä selkeän toimintasuunnitelman. Analyyttinen ajattelutapa auttaa myös kehittämään prosesseja ja löytämään ratkaisuja, jotka eivät ole ilmeisiä, mutta jotka tuovat kestävää hyötyä.
Erityisosaaminen
Monialaisuudesta huolimatta on alueita, joissa olen hankkinut tavanomaista enemmän osaamista. Tapahtumatuotanto on 17 vuoden aikana antanut erinomaisen kuvan siihen, millaiset tapahtumat toimivat, mitkä eivät sekä mitä kaikkea tapahtumien järjestäminen vaatii. Myynti ja markkinointi ovat olleet olennainen osa tekemistäni 30 vuoden ajan. Tunnen kokemuspohjaisesti ihmisten käyttäytymistä ja osaan ohjailla sitä. Kaikkia nykyisiä markkinointikanavia ei kukaan pysty hallitsemaan, mutta verkostostani löytyy pätevät tekijät kaikkiin mediamuotoihin.